Aivot, sydän, hampaat… Kasvava lapsi tarvitsee kalaa, mutta moni syö sitä vähän

Kalan hyödyt ovat kiistattomat, mutta monissa lapsiperheissä se jää lautaselle tai kaupan hyllyyn.
 

Suomalaiskodeissa kokataan edelleen runsaasti liharuokia. Suositusten mukaan kalaa kannattaisi syödä pari kolme kertaa viikossa, mutta tähän tavoitteeseen ei moni pääse. Joissain perheissä kalaruokia nautitaan ani harvoin tai ei lainkaan. Koulu tai päiväkoti voikin olla ainoa paikka, joissa kalaruokia tulee syötyä – jos tulee. Käy nimittäin helposti niin, että ruoka ei maistu, jos sen makuun ei ole tottunut.

­– Makuaistimme on sisäsyntyisesti varovainen, mikä on aikoinaan auttanut meitä pysymään hengissä. Tämän vuoksi lapset suosivat mietoja makuja, kertoo ravitsemusterapeutti Leena Putkonen.

Makuaisti kuitenkin kehittyy, kun sitä koulii. Jos lohi aiheuttaa nenän nyrpistyksen, kannattaa kokeilla vaaleita lajikkeita tai kalamureketta.

­– Kalapuikkoja dissataan toisinaan, mutta niihin voi soveltaa porttiteoriaa. Jos mieltyy kalapuikkoihin, kynnys muiden kalaruokien syömiseen saattaa madaltua, Leena vinkkaa.

Kehittyvien aivojen rakennusaine

Uusiin makuihin totuttelu on toisinaan vaivalloista, mutta viitseliäisyys kannattaa. Kalaruokien terveyshyödyt ovat kiistattomat, ja kasvava lapsi tarvitsee eväkkäiden sisältämiä ravintoaineita ja vitamiineja moneen eri tarkoitukseen.

Kala on ylivoimisesti paras hyvälaatuisten rasvahappojen lähde. Aivot käyttävät rakennusaineina omega-3-rasvahappoja kuten DHA:a, joka vaikuttaa myös silmien terveyteen. Myös sydän tykkää, sillä pehmeät rasvat pienentävät veren kolesterolipitoisuutta. Tästä on hyötyä jo varhaisessa vaiheessa, sillä sydän- ja verisuonitautien kehittyminen voi alkaa lapsuudessa. Kala on siitäkin poikkeuksellinen elintarvike, että siinä on luonnostaan luuston kehitykseen tarvittavaa D-vitamiinia.

– Pienet kalat ovat superhyvä kalsiumin lähde. Maito ei maistu kaikille lapsille, joten kalsiumin vajetta voi paikata kalaruuilla. Kala onkin niin sanottua luustoruokaa, ja samalla tärkeää myös hampaiden kehitykselle, Leena sanoo.

Myös rautaa kertyy mukavasti, samoin kilpirauhasen toiminnalle tärkeää jodia. Rasvaisen kalan syöminen edistää myös immuunijärjestelmän toimintaa ja vaikuttaa jopa mielialaan. Tutkimusten mukaan yksipuolisella, vähän kalaöljyjä sisältävällä ruokavaliolla on mahdollisesti yhteys masennukseen.

Vaje kannattaa paikata


Suositukset ja arkielämä eivät kuitenkaan aina kohtaa. Kiireen keskellä ei tule ehkä huomanneeksi, että viikko hurahti, mutta pannulla porisi vain broileria ja jauhelihaa. Jotkut taas karttavat kalaa tietoisesti. Niistä kertyvä raskasmetalli arveluttaa, vaikka kalalajeja vaihtelemalla syytä huoleen ei ole. Hyödyt voittavat joka tapauksessa haitat.

– Jos kalaa ei syystä tai toisesta tule syötyä, kannattaa miettiä jokin tapa, jolla vajeen voi paikata,  Leena sanoo.

__________________________________________________________________________________________________________________________________

möller pikkukalat

Möller Omega-3 Pikkukalat sisältävät tärkeitä ravintoaineita herkullisessa muodossa. Omega-3-rasvahappoja ja D-vitamiinia sisältävät geelikalat ovat pehmeitä ja helposti pureskeltavia, ja niitä voivat nauttia kaikki perheenjäsenet jo 3-vuotiaasta lähtien.

Pikkukalat sisältävät lasten luuston normaalille kasvulle ja kehitykselle välttämätöntä D-vitamiinia. Ne sisältävät myös DHA:a. DHA (250 mg/vrk) edistää aivotoiminnan ja näön pysymistä normaaleina. 

Möller Omega-3 Pikkukaloista löytyy kaksi hyvää makuvaihtoehtoa – hedelmänmakuinen sekä vadelmainen. Kalat on makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla.

What is good health?

Do you have a good lifestyle?

Lifestyle simply means the way in which you live. Health and lifestyle go hand in hand. You might feel you have a good lifestyle if you are physically active, eat healthily and generally experience a sense of wellbeing. Conversely, if you want good health you should also have a good lifestyle.

Physical activity is the major contributor to a good lifestyle, but diet, drugs, stress, sleep and social conditions are also play an important role. Being able to use the body properly to avoid injury also affects lifestyle. Physical activity can also prevent depression and help you to recover more quickly from mental illness, both of which obviously affect your lifestyle.

Diet can be a difficult topic for many. Perhaps you eat too much or too little or maybe you find it hard to know what foods to combine to have a balanced diet. It’s also important to eat food that contains important vitamins, minerals and dietary fibre, omega-3 and antioxidants. On top of all this, you also need to get enough energy, protein and the correct fatty acids. The requirement for these nutrients changes throughout your life. When you are older you also have different requirements than children and younger adults. Women also have different requirements than men. Pregnant and breastfeeding mothers also have special requirements.

When you get older, you lose muscle mass and your body requires less energy and therefore less food. You may lead a less active life than you did before, which is why you require less food. However, your need for minerals, vitamins and other nutrients remains the same. Of course, there are plenty of healthy and active older people, but when you reach 70 to 80 years of age, it’s easier to become ill, especially during flu season.

Some steps you can take to improve your lifestyle and health are to:

What is good quality of life?

The World Health Organisation (WHO) defines quality of life as a state where the individual can realise their potential, cope with normal stressful situations, work in a rewarding and positive way, and be able to contribute to others and society. 

Quality of life is a wide and somewhat diffuse concept that includes joy in, and a desire for, life. These are values that are rather felt than measured, which in turn are based on personal environment and choices. Quality of life doesn’t necessarily depend on being healthy or sick. It’s the moments between worries, sorrows, problems and ailments that matter. For example, if you have a chronic illness, a feeling of mastery can be important when talking about quality of life.

To sum up, quality of life is a combination of health, lifestyle, networks and social support. It’s about experiencing joy, meaning in life, satisfaction, security and a sense of belonging, as well as being able to use your strengths. It’s also about feeling interest in life, coping with everyday situations and a being committed to something or someone. If you have good quality of life, you will be able to cope better with the inevitable stressful situations in life.

Tuotteita