|
1793 |
Peter Möller syntyy Rørosissa, Norjassa 26. huhtikuuta. |
|
1809 |
Peter Möller pääsee apteekkari Gottwaldtin oppipojaksi Kristiansundiin. ”Nuorena miehenä … oleskellessani useita vuosia … Kristiansundissa … minulla oli tilaisuus tutustua … kalanmaksaöljyn valmistuksen käytäntöihin. Kalataloudesta hankkimani kokemuksen myötä mielessäni heräsi jo 40 vuotta sitten ajatus paremmasta valmistustavasta …, mutta niin kauan kuin kalanmaksaöljyä käytettiin vain alkuperäiseen tapaan, ei ollut erikoista syytä panna ajatuksiani täytäntöön.” |
|
1819 |
Peter Möller matkustaa Osloon, silloiseen Kristianiaan ja saa paikan apteekkari Frantz Peckelin Svaneapoteketista. Hänet otetaan palvelukseen sillä ehdolla, että hän suorittaa farmaseutin tutkinnon vuoden kuluessa. |
|
1822 |
Valmistuu farmaseutiksi ”yksimielisesti erinomaisin arvosanoin ja professorin erityisten tyytyväisyydenosoitusten kera.” Opintojensa aikana Peter Möller saa tukea teollisuusmies Hans Nielsen Haugelta. |
|
1829 |
Peter Möller avioituu Christiane Sophie Rogstadin, apteekkari Peckelin entisen vaimon kanssa ja ostaa Svaneapoteketin. Samoihin aikoihin Möller ostaa myös Lilleborg Klædefabrikin yhdessä J. Juulin ja lehtori Boeckin kanssa. |
|
1834 |
Peter Möllerin esikoispoika Frantz Peckel syntyy. |
|
1842 |
Peter Möller osallistuu toimikuntaan, joka laatii Norjan ensimmäisen farmakopean. |
|
1852 |
Peter Mölleristä tulee Lilleborgin-tehtaiden ainoa omistaja. Tämä luo taloudellisen pohjan hänen kalanmaksaöljyhankkeelleen. Möllerin uusi lääkekalanmaksaöljyn valmistusmenetelmä, höyrytislaus, saa julkisuutta: ”Vasta kun kalanmaksaöljyä oli käytetty lääkkeenä vuosia, ja olin saanut tämän tästä kuulla valitusta sen vastenmielisestä hajusta ja mausta, jotka tekivät sen käytöstä liki mahdotonta, aloin pohtia uudelleen, voisiko ajatuksistani sittenkin tehdä totta. … En olisi kenties vielä tänäkään päivänä käynnistänyt tuotantoa, ellei Englannista olisi tuotu Newfoundlandin kalanmaksaöljyä, jonka valtava hinta herätti tyytymättömyyteni.” |
|
1853 |
Peter Möller esittelee menetelmänsä Norjan rannikolla toimiville kalanmaksaöljyn valmistajille. Hän varustaa kalanmaksaöljytehtaita uusilla laitteilla Norjan Lofooteilla, Ålesundissa ja Kristiansundissa. Ålesundin lähellä sijaitsevasta Gisken tehtaasta tulee menetelmän tärkein testauspaikka. |
|
1854 |
Vuodenvaihteessa aloitetaan tuotanto kolmessa koelaitoksessa. Ensimmäisenä vuonna valmistuu 20 tynnyriä kalanmaksaöljyä. Huonon menekin vuoksi seuraavina vuosina keskitytään tekemään tuotetta tunnetuksi ja saamaan lisää valmistajia uuden menetelmän käyttäjiksi. Sanomaa oli vaikea saada perille, sillä kansan keskuudessa eli sitkeästi käsitys, että paha maku on lääkkeen tae, ja uusi lääkekalanmaksaöljy erosi totutusta suuresti. Peter Möller puolusti kalanmaksaöljyn etuja sekä tieteellisin perustein että omasta vakaumuksestaan. Hän viittasi laboratorioanalyyseihin, joiden mukaan kalanmaksaöljy sisälsi jodia, fosforia ja useita rasvahappoja. Lisäksi hän oli verrannut kalanmaksaöljyä muihin ruokaöljyihin ja havainnut kalanmaksaöljyllä erityisominaisuuksia. Samaan aikaan esitettiin laboratorioanalyyseihin tukeutuvia teorioita siitä, että kalanmaksaöljyn terveysvaikutus perustui tiettyihin yksittäisiin ainesosiin, jotka voitaisiin erottaa öljystä ja valmistaa lääkkeeksi. Möller kuitenkin vannoi kokonaisuuden nimeen: kalanmaksaöljy oli puhdasta luonnonrasvaa, jonka teho perustui tunnettujen ja tuntemattomien ainesosien yhdistelmään. Hän luonnehti kalanmaksaöljyyn liittyviä teorioitaan ”havainnoiksi” ja ”lujaksi uskoksi”. Hän oli varma, että kalanmaksaöljyn terveyttä edistävät ainesosat jäisivät arvoitukseksi. Käytäntö oli kuitenkin antanut hänelle kylliksi näyttöä kalanmaksaöljyn hyödyistä. Näihin aikoihin perustetaan yritys nimeltä Peter Möller. |
|
1863 |
Peter Möllerin poika Frantz Peckel Möller siirtyy Svaneapoteketin johtoon. Hän on valmistunut farmaseutiksi, opiskellut neljä vuotta kemiaa yliopistossa ja väitellyt tohtoriksi opiskeltuaan kaksi vuotta Heidelbergissä, Saksassa. 1860-luvulla Möller osallistuu ensi kertaa teollisuusnäyttelyyn. Sen jälkeen yritys on mukana useissa näyttelyissä ja voittaa kaikissa ensimmäisen palkinnon. |
|
1869 |
Peter Möller kuolee. Hänen höyrytislausmenetelmäänsä käytetään 70 tehtaassa, ja kalanmaksaöljyä tuotetaan yli 5 000 tynnyriä vuodessa. Raaka-aineen kasvavat laatuvaatimukset nostavat hintaa, ja kalastajien ja valmistajien kannattavuus paranee. |
|
1870 |
Möllerin vävy Severin A. Heyerdal siirtyy yrityksen johtoon Peter Möllerin kuoltua. Hän jatkaa työtä kalanmaksaöljyn laadun hyväksi poikansa, kemisti P. M. Heyerdalin, ja Frantz P. Möllerin kanssa. He haluavat saada öljyn käyttöön yhtä puhtaana kuin se on kalan maksassa. Laatutavoite on, isä-Möllerin sanoin, että tuoretta kalaa ja sen maksaa keitettäessä veden pinnalle nouseva öljy ”maistuu täydellisen puhtaalta, kuten hienoin neitsytoliiviöljy”. Aluksi suurin huomio kohdistuu ensikäsittelyyn, myöhemmin painopiste siirtyy jälkikäsittelyyn. He onnistuvat valmistamaan hydroksyylitonta kalanmaksaöljyä siten, että he suojaavat prosessin hiilihaposta tai muusta kaasusta koostuvalla kerroksella. Menetelmän teollisesta käytöstä laaditaan tarkat suunnitelmat. Se patentoidaan, mutta käytännössä menetelmä osoittautuu liian kalliiksi. Tässä vaiheessa Möller on alkanut myydä tuotettaan myös Yhdysvaltoihin. Vuonna 1870 W. H. Schieffelin & Co. – "the oldest drughouse in America" – alkaa jaella Peter Möllerin tuotteita USA:ssa yksinoikeudella. |
|
1881 |
Frantz Peckel Möller siirtyy Peter Möller -yhtiön johtoon. Hän pitää velvollisuutenaan jatkaa kalanmaksaöljyn kehittämistä. Vankan tutkimustyön ja pettämättömän liikevaistonsa avulla hän nostaa Möller-kalanmaksaöljyn maailmanmarkkinoiden huipulle. |
|
1895 |
Frantz Peckel Möllerin tieteellinen elämäntyö huipentuu, kun hänen teoksensa ”Cod Liver Oil and Chemistry” julkaistaan Lontoossa. 600-sivuinen teos on kirjoitettu englanniksi. |
|
1901 |
Frantz Peckel Möller kuolee Kööpenhaminassa, Tanskassa. |
|
1903 |
Möllerin perilliset myyvät yrityksen Møystadin perheelle. Peter Möller A/S perustetaan 26. maaliskuuta. Elverumilainen Per Møystad johtaa yhtiötä kuolemaansa, vuoteen 1929 asti. |
|
1914 |
Ensimmäisen maailmansodan vuoksi Möllerin pullotettu kalanmaksaöljy suljetaan vientimarkkinoilta. |
|
1924 |
Fred T. Møystad tulee yrityksen toimitusjohtajaksi ja jatkaa myöhemmin pääjohtajana. Vientiä varten perustetaan tytäryhtiö Møystad Möller & Co. Samana vuonna perustetaan Norjan lääkekalanmaksaöljyn viejien liitto. |
|
1925/26 |
Fred T. Møystad ostaa kalanmaksaöljy-yhtiö Heinr Meyerin ja keskittää tuotannon yrityksen uusiin tiloihin Oslon Stensgatelle. Muutoksen yhteydessä otetaan käyttöön myös tutut vihreät pullot. Lääkekalanmaksaöljyn vienti pysyy kutakuinkin samalla tasolla, mutta kalanmaksaöljyn kokonaisvienti Norjasta kasvaa. |
|
1928 |
Möller Kalanmaksaöljy tuodaan Suomeen. |
|
1936 |
Stensgaten toimitila tuhoutuu tulipalossa. Tehtaan jälleenrakentamiseen ei saada lupaa. |
|
1938 |
Yhtiö rakentaa tehtaan Lørenin kartanon maille Osloon. Tehdas sijaitsee edelleen samalla paikalla. Peter Möllerin oma laboratorioyhtiö erottaa tutkimustyön muusta toiminnasta. Yritys investoi uusiin laitoksiin, joissa pullotetaan lääkekalanmaksaöljyä sekä jalostetaan kalanmaksaöljyä eläinlääkinnän ja yhä enemmän myös teollisuuden käyttöön. |
|
1940 |
Toisen maailmansodan aikana vienti laskee rajusti, mutta kalanmaksaöljyn merkitys ravintolisänä kasvaa. |
|
1945 |
Sodan jälkeen lääkekalanmaksaöljy säilyttää asemansa tärkeänä ravintolisänä maan jälleenrakennuksessa. Kalanmaksaöljystä tulee hätäaputuote sodan runtelemilla alueilla, missä ruokahuolto on puutteellista. Suomessa kalanmaksaöljystä tulee olennainen osa kouluruokailua. Tällöin ei omega-3 rasvahappoja tunnettu lainkaan mutta kalanmaksaöljyn luontaisesti sisältämien A- j D-vitamiinien terveysvaikutukset tunnistettiin jo. Samaan aikaan alan kilpailu kiristyy, kun markkinoille tulee Britannian, Islannin ja Norjan lisäksi uusia maita, kuten Yhdysvallat. 1970-luvulla tanskalaiset H. O. Bang ja J. Dyerberg ”löytävät” omega-3-rasvahapot tutkiessaan inuiittien ruokavaliota Tanskassa ja Grönlannissa. |
|
1983 |
Möller-kalanmaksaöljykapselit ja sitruunanmakuinen kalanmaksaöljy tulevat myyntiin. |
|
1990 |
Peter Möller A/S ja Orkla Borregaard A/S (nykyinen Orkla) yhdistyvät. |
|
1995 |
Möller Tupla tulee myyntiin. |
|
1999 |
Möller Omega-3 kapselit ja neste tulevat myyntiin. |
|
2000 |
Möller Sydämelle ja Möller Total tulevat myyntiin. |
|
2004 |
Möller Mustikkauute tulee myyntiin. |
|
2005 |
Peter Möller ja CollettPharma yhdistyvät. Uuden yhtiön nimeksi tulee MöllerCollett. |
|
2006 |
Möller Kaunis Iho tulee myyntiin. |
|
2007 |
MöllerCollett ja DanskDroge yhdistyvät. Uuden yhtiön nimeksi tulee Axellus. |
|
2007 |
Möller Tupla mansikanmakuinen tulee markkinoille. |
|
2008 |
Möller Luustolle tulee markkinoille. |
|
2010 |
|